Asioita, joita en tiennyt Jyväskylästä – turistina kotikaupungissa

Asioita, joita en tiennyt Jyväskylästä – turistina kotikaupungissa

posted in: Suomi | 2

Yhteistyössä Visit Jyväskylä

 

Olen tamperelainen, mutta kuten blogia pidempään seuranneet varmaan tietävätkin, olen asunut suurimman osan elämästäni Jyväskylässä. Jyväskylän pieni keskusta on tullut vuosien aikana tutuksi. Luulin tuntevani Jyväskylän kuin omat taskuni, mutta eihän se lopulta sitten niin ollutkaan.

Muistan, että lukioaikana useammat tanssiaiset tai muut juhlat järjestettiin Aalto-salissa. En asiaa silloin sen kummemmin ajatellut, mutta Aalto-salihan on mielettömän upea Alvar Aallon suunnittelema työväentalo, jossa on mielenkiintoinen teatterisali. Jostain syystä en näihin juhliin koskaan osallistunut, mutta olisinpa joskus lähtenyt mukaan. Alunperin Aalto-salin nimi on ollut A-sali (muistan, että näin sitä kutsuttiin myös 2000-luvun alussa) ja sen vieressä oli sitten B-sali. Aalto-saliin pääsee tänäkin päivänä ainoastaan, jos on saanut kutsun johonkin siellä järjestettävään tapahtumaan. Upea se on jo ulkoa päin ja sisätilat vaikuttavat kuvien perusteella kauniilta. Käykää, jos on mahdollisuus. Juuri tällä hetkellä edusta ei valitettavasti ole kuvauksellinen, sillä siinä tehdään katuremonttia.

Aalto-sali vaikuttaa arkkitehtuuriltaan kovin eurooppalaiselta. Alvar Aallon visiona olikin tehdä Jyväskylästä Suomen Toscana Italiassa viettämänsä ajan inspiroimana. Tämän ja monta muuta Alvar Aallon tarinaa kuulimme Aalto andante -kävelykierroksella, joka vei meidät Jyväskylän keskustan Aalto-kohteiden kautta Alvar Aalto -museolle. Itselleni oli toki tuttua, että Jyväskylästä löytyy useita Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia, mutta vain rakennuksia ne olivat aikaisemmin olleet. Nyt kuulin valtavasti historiaa niiden takaa ja rakennusten tarkempi tarkastelu oli todellakin mielenkiintoista. Toisaalta asiaan vaikuttanee myös se, etten ollut enää lapsi tai teini.

Enpä tiennyt sitäkään, että Alvar Aallon ensimmäinen arkkitehtitoimisto oli aikoinaan Nikolainkulmassa.

Alvar Aalto ja modernin arkkitehtuurin Jyväskylä

Alvar Aalto opiskeli samassa lukiossa, kuin minäkin (wohoo!). Jyväskylän Lyseo oli maailman ensimmäinen suomenkielinen koulu, jonne Alvar Aallon isä halusi saada lapsensa opiskelemaan ja saamaan opetusta suomeksi, vaikka heidän kotikielensä olikin ruotsi.

Jyväskyläläiselle tulee Alvar Aallon arkkitehtuurista varmasti mieleen yliopiston päärakennus. Itselleni ainakin Alvar Aalto on yhtä kuin punatiiliset (yliopisto) tai täysin valkoiset (Jyväskylän Kaupunginteatteri) rakennukset. Alvar Aalto suunnitteli Jyväskylän yliopiston päärakennuksen takapihalle amfiteatterin, jälleen italialaisista vaikutteista. Yliopiston päärakennusta muuraavat muurarit kysyivät, otetaanko tiilejä jossain tietyssä järjestyksessä seinää varten. Alvar Aalto pyysi heitä ottamaan tiilejä pinosta satunnaisessa järjestyksessä – siten, kuin ne käteen osuisivat. Siten tiilipinnasta saatiin yhtä mielenkiintoinen, kuin se tänä päivänä on.

Alvar Aalto ja modernin arkkitehtuurin JyväskyläAlvar Aalto ja modernin arkkitehtuurin Jyväskylä

Enpä tiennyt sitäkään, että Alvar Aalto -museossa on mitä mainioin designia myyvä museokauppa. Jos olisin yhä edelleen jyväskyläläinen ja vailla lahjatavaraa, olisi museon kauppa aivan varmasti yksi ensimmäisiä kohteita, josta lähteä lahjaa hakemaan. Myynnissä ei ole ainoastaan Aallon suunnittelemaa designia tai Aaltoon liittyviä tuotteita, vaan myös muuta jyväskyläläistä ja suomalaista kädentaidetta.

Mutta ei se Jyväskylän tietämättömyys vain Aaltoon jäänyt. On mennyt nimittäin ihan ohi, että Jyväskylässä on aivan mieletön huoneistohotelli. Siis MIELETÖN! Vai mitä sanotte näistä ikkunoista designista?

Alvar Aalto ja modernin arkkitehtuurin Jyväskylä

Harmooni on huoneistohotelli ja kellariravintola, jotka sijaitsevat jugend-tyylisessä vanhassa harmoonitehtaassa aivan Jyväskylän sydämessä. Tämä rakennus oli itselleni jotenkin aivan pimennossa vielä muutama vuosi takaperin, ennen kuin kävin kesälounaalla Harmoonissa. Vaikka se sijaitseekin aivan Jyväskylän uutta rautatieasemaa vastapäätä, jotenkin olin onnistunut sen missaamaan ja pitkään.

Olimme kuin puulla päähän lyötyjä, kun meidät ohjattiin tähän aivan upeaan huoneistoon. Meillä oli käytössä valtavan olohuoneen lisäksi suloinen makuuhuone, upea keittiö ja jopa oma sauna. Yksi mistä tykkäsin tosi paljon on se, että ympäri huoneistoa on suomalaista designia astioista lähtien. Harmooni meni heittämällä paikkojen, joissa olen yöni viettänyt, TOP5:een. Ehkä jopa TOP3:een. Ja olen viettänyt yöni melkoisen hienoissa ja uniikeissa paikoissa ympäri maailmaa.

Alvar Aalto ja modernin arkkitehtuurin Jyväskylä

Niin, ja entäs sitten se ravintola?

Alvar Aalto ja modernin arkkitehtuurin Jyväskylä

Harmooni on Jyväskylän ravintolatarjonnan kärkitasoa. Tämä meloni-kurpitsakeitto ei ehkä ollut suosikkini, mitä Harmoonista olen saanut (kuvauksellinen se kylläkin oli), mutta yleisesti ruoka Harmoonissa on ollut erinomaista. Lohi-peruna-pääruoka ja suloinen kakkujälkkäri olivat todella maistuvia tälläkin kertaa.

Ja sitten vielä yksi uusi tuttavuus.

Alvar Aalto ja modernin arkkitehtuurin Jyväskylä

Miten en ollut koskaan käynyt Toivolan Vanhalla Pihalla ja Kahvila Muistossa? Söpömpää paikkaa saa Jyväskylästä hakea! Niin suloisia putiikkeja idyllisessä pihapiirissä. Niin tunnelmallinen kahvila.

Cygnauksenkatu 2:ssa sijaitseva piha on ainut Jyväskylässä säilynyt historiallinen puutalopihapiiri. Toivolan Vanha Piha saa nimensä Herman Toivolan mukaan, joka asettui pihapiiriin asumaan 1800-luvun lopulla ensin vuokralaiseksi ja sitten rakennutti sinne myös oman talon. Kahvila Muisto on saanut nimensä Herman Toivolan pojan Muiston mukaan.

Pihapiirissä on myös vuonna 1899 valmistunut synnytyslaitos, joka avattiin samana vuonna tulipalossa tuhoutuneen edellisen synnytyslaitoksen tilalle. Vanhan synnytyslaitoksen tuhouduttua innokas vapaapalokuntalainen Herman Toivola antoi tilat uudesta rakennuksestaan synnytyslaitoksen käyttöön.

Alvar Aalto ja modernin arkkitehtuurin Jyväskylä

Tänä päivänä pihapiirissä pääsee astelemaan esimerkiksi tämän synnytyslaitoksen tiloissa. Upean korkeakattoisessa rakennuksessa, jossa toimii tällä hetkellä useampi pieni putiikki, pääsee kulkemaan vapaasti. Toivolan kodissa puolestaan toimii ihanan värikäs Lankakauppa Titityy, joka muuten järjestää Jyväskylän Kesän Neulefestarit Toivolan vanhalla pihalla 6.-9.7. Toivolan Vanhalla Pihalla onkin tapahtumia ympäri vuoden; tunnetuimpina tapahtumina Neulefestareiden lisäksi joulu- ja pääsiäismarkkinat. Pihapiiristä löytyvät myös sinne siirretyt museoidut käsityöläistalot, joita pääsee ihailemaan ilmaiseksi.

Juuri jutustelimme tamperelaistuneiden, Jyväskylästä kotoisin olevien ystävieni kanssa, kun Jyväskylässä ei Tampereeseen verrattuna oikein ole historiallisia kohteita enää jäljellä. No, onhan siellä niitä kuitenkin jonkun verran, vaikka paljon onkin tuhottu. Toisessa maailmansodassa Jyväskylää pommitettiin mm. kivääri- ja tykkitehtaidensa vuoksi, mutta paljon on myös tuhottu tai yritetty tuhota myöhemminkin. Esimerkiksi tuon upean harmoonitehtaan tuhoaminen oli jo kerran lähellä ja purkaminen oli jo aloitettu, kun joulun pyhinä saatiin kaupunkilaisten vetoomuksesta rakennukselle nopeasti suojelupäätös. Onneksi näin.

Mutta jos historiallisia rakennuksia ei Jyväskylästä ihan yhtä paljoa löydy kuin monesta muusta suomalaisesta kaupungista, löytyy sieltä kuitenkin upea määrä modernia suomalaista arkkitehtuuria. Jyväskylä on jokaiselle Alvar Aallosta kiinnostuneelle ykköskohde.

Tässä vielä videolla, miltä Jyväskylän turistireissumme näytti. Mukana myös ilmakuvaa Alvar Aallon suunnittelemista rakennuksista ja kierros Harmoonissa.

Onko Alvar Aallon ja modernin arkkitehtuurin Jyväskylä sinulle tuttu?

 

Seuraa matkaa Instagramissa, Facebookissa ja YouTubessa.

2 Responses

  1. Minunkin entinen kotikaupunkini (vain muutaman vuoden ajan tosin!), Jyväskylä! Kyllä, Jyväskylästä löytyy kivoja soppia, ja Aalto-yhteys on aivan upea. Kävin siellä pitkästä aikaa reilu viikko sitten – oma uusi löytöni oli vegekahvila Bean & More (toivottavasti muistan nimen oikein), tosi symppis ja laadukas paikka. Olin myös aivan haltioissani siitä kuinka Kauppakatu oli muuttunut yliopistolle päin käveltäessä. Mielenkiintoista lukea teidän Suomi-postauksia! (p.s. Harmoonin kivirakennus oli ennen grafiikan tekijöiden työpaja; ) ).

    • Jyväskylä on kyllä ihana ja se on muuttunut yllättävän paljon! Yläkaupunki on tosi söpö ja viihtyisän oloinen. Bean & More on itselleni uusi tuttavuus – pitää muistaa ensi kerralla! Kiitti vinkistä. :-)

Leave a Reply