Moderni ja historiallinen Peking

Moderni ja historiallinen Peking

posted in: matkablogi | 4

Vielä 30 vuotta sitten Pekingin kaduilla kuljettiin polkupyörillä. Sittemmin kaupunki on teollistunut hurjaa vauhtia ja tänä päivänä kadut ovat täynnä uutuuttaan kiiltäviä autoja. Autoja on liikenteessä niin paljon, että arkena niiden liikkumista rajoitetaan. Rekisterinumeron perusteella auto saa liikkua vain yhtenä arkipäivänä, ja muina päivinä on töihin kuljettava kimppakyydillä tai julkisilla. Viikonloppuisin ja juhlapyhinä rajoitusta ei ole. Nämä rajoitukset tulivat voimaan Pekingin olympialaisten aikoihin vuonna 2008. Peking ennen olympialaisia ja niiden jälkeen on matkailijalle selkeästi erilainen kokemus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Modernin Kiinan taidonnäyte – olympiakylä

Pekingin olympialaisten järjestelyt tarvitsivat valtavasti vapaaehtoisia. Olympiakylän alueella ja sen välittömässä läheisyydessä seisoi matkailualan ja englannin kielen opiskelijoita aina kymmenen metrin välein opastamassa ja pitämässä järjestystä. Jokaisella nurkalla oli saatavilla ilmaiseksi pullotettua vettä ja alueella toimi kaikille avoin langaton Internet-verkko.

Tällä hetkellä Olympiakylän alueella ja olympiastadionilla järjestetään toisinaan näytöksenomaisia urheilutilaisuuksia, mutta muina aikoina alue toimii nähtävyytenä. Päästäkseen alueelle tulee kulkea metallinpaljastimen läpi ja laukut läpivalaistaan. Uudestaan sama prosessi toistetaan kun siirrytään sisälle itse linnunpesään.

Olympiakylän läpi kulkee Pekingin kaupungin keskiviiva. Samaa viivaa seuraamalla pääsisi Kiellettyyn kaupunkiin. Tätä keskiviivaa pitkin kulki paljon lenkkeilijöitä, sillä avaraa suoraa jatkuu kilometrikaupalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAUuden ja vanhan Kiinan kohtauspaikka

Taivaallisen rauhan aukio lienee kaikille parhaiten tuttu vuoden 1949 tapahtumista, jolloin puhemies Mao Zedong julisti tällä aukiolla Kiinan kansantasavallan syntyneeksi. Aukio on kuitenkin saanut alkunsa jo 1400-luvulla, jolloin alueelle rakennettiin keisarin asuttamaan Kiellettyyn kaupunkiin vievä taivaallisen rauhan portti. Aukiolle kerrotaan mahtuvan yhtäaikaisesti jopa miljoona ihmistä ja se onkin ollut historiassa suosittu mielenosoitusten kokoontumispaikka.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Alueelle päästäkseen tuli jälleen kulkea metallinpaljastimien läpi. Päästäkseen Taivaallisen rauhan portin takana sijaitsevaan Kiellettyyn kaupunkiin laukut läpivalaistiin uudestaan ja ihmiset joutuivat kulkemaan jälleen metallinpaljastimien läpi. Kaupunkiin mentäessä laukussani oleva epämääräinen paperipino herätti epäilyksiä, mutta paikallisoppaamme sai tilanteen selvitettyä ja pääsin (epämääräisine) papereineni kaupunkiin.

Historiallinen Kielletty kaupunki

Kielletty kaupunki on upea ja valtava. Historian havinan todellakin tuntee. Jotain alueen suuruudesta kertoo se, että siellä oli alunperin 999 rakennusta, joissa oli yhteensä 9 999 huonetta. Tämä siksi, että yhdeksän on kiinassa täydellisyyden luku. Epäonnea merkitsee luku neljä, jonka vuoksi esimerkiksi neljän esineen antamista lahjaksi tulisi välttää.

Kielletty kaupunki rakennettiin 1400-luvun alussa, kun Pekingistä tuli Kiinan pääkaupunki. Kaupunki tunnetaan kiellettynä siksi, että tavallisella kansalla ei ollut sinne asiaa. Alueella pääsee kurkistamaan sisään keisarin asuinkortteliin ja näkemään viimeisen keisarin valtaistuimen, jonka takana hänen äitinsä istui. Viimeinen keisari Pu Yi kruunattiin, kun hän oli vain kaksivuotias, joten käytännössä hänen äitinsä oli tuolloin vallassa ja hallitsi maata keisarin valtaistuimen takaa. Vaikka keisari kasvoi, jatkoi hänen äitinsä silti päätösten antamista valtaistuimen takaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kielletyssä kaupungissa voi viettää vaikka puoli päivää tutkien sen eri kolkkia ja ihaillen rakennuksia. Kaupungin läpi etelä-pohjoissuunnassa voi kävellä ja poistua sen toiselta puolelta, jolloin tätä kilometrin matkaa ei tarvitse tallustaa edestakaisin. Vinkkinä kerrottakoon, että kaupungin pohjoispuolella on aivan valtavasti kaupustelijoita, jotka kannattaa totaalisesti ignorata, jos muistoja ei oikeasti halua ostaa. Pelkkä ”no thank you” saa myyjät seuraamaan sinua seuraavan viidentoista minuutin ajaksi.

4 Responses

  1. Veera Bianca

    Oi mitä kuvia! Vitsit on ihanaa kun saat viettää niin paljon aikaa Aasiassa, niin mielenkiintoista lukea kaikista sun uusista seikkailuista :)

  2. Jenna / Journey Diary

    Huikeeta! Ite oon lähössä elokuussa Pekingiin, joten luen näitä juttuja Kiinasta suurella mielenkiinnolla (: Mä väkerrän postauksia Dubaista jonne sä oot menossa ja sä teet tuolta minne mä oon menossa haha

Leave a Reply