Taiwan road trip – laavakiveä ja koralliriuttoja

Taiwan road trip – laavakiveä ja koralliriuttoja

posted in: Taiwan | 6

Matka jatkui yhä kohti etelää. Päivän aikana ylitimme kravun kääntöpiirin siirtyen subtrooppiselta vyöhykkeeltä trooppiselle vyöhykkeelle. Tähän oli pystytetty jonkinlainen merkkipaalu ja porukkaa oli sitä ihastelemassa kuin napapiirillä konsanaan. Mitään sen kummoisempaa ei kylläkään tähän ympärille oltu, ainakaan vielä, rakennettu. Rakennustyömaata paalun ympärillä näkyi, että ehkä seuraavalla kerralla tämäkin kohde on suurempikin nähtävyys.

tarokochihpen

Kaakkois-Taiwan on tuliperäistä aluetta. Rannalla näkyy laavakiveä ja maan uumenista pulppuaa kuumaa rikkipitoista vettä. Japanin miehittäessä Taiwania vuosina 1895-1945 otettiin tuliperäisen maaperän positiiviset seuraukset käyttöön. Japanilaiset kun rakastavat kuumalähdekylpylöitä. Kuumista lähteistä pääsee tänä päivänä nauttimaan ympäri Taiwania ja ne ovat osa taiwanilaista kulttuuria. Me vietimme yömme kylpylähotellissa Chihpen-nimisessä kylässä. Ennen sitä ihastelimme kuitenkin upeaa itärannikkoa vielä lähes 300 kilometrin verran.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Teimme matkan aikana muutaman pysähdyksen kauniilla rannikolla. Päivä oli pilvinen mutta kuumankostea. Tuuli oli toisinaan melko voimakas. Upean turkoosia vettä ja koralliriuttoja tarjosivat Shihtiping ja Sanxiantai. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisi Sanxiantailla voinut käydä tutkimassa enemmänkin upean uniikkia luontoa erikoisen sillan toisella puolella. Nyt tyydyimme vain kuvailemaan sitä pääsaarelta ja sillalta käsin.

Iltapäivä toi mukanaan muutamia sadekuuroja. Kaakkois-Taiwan oli kärsinyt pitkään jatkuneesta kuivuudesta, joten onnenpotku paikallisille oli, että sadetta saatiin viimeinkiin. Eipä tuo meitäkään haitannut, sillä meillä kävi hyvä tuuri ja sade taukosi lähes aina, kun poistuimme bussista.

Päivän aikana söimme todella herkullisen kala- ja merenelävälounaan paikallisessa kalastajakylässä. Niin tuoretta kalaa ja niin puhtaita makuja. Ruokaa todellakin riittävästi.

Iltapäivällä saavuimme Chihpeniin ja majoituimme Royal Chihpen -kylpylähotelliin.

 

Kuumassa lähteessä rentoutumiseen oli lähes samat säännöt kuin Japanissakin: ensin peseydyt kunnolla ja sitten siirryt kylpyyn rentoutumaan. Ei vaatteita, ei uikkaria, ei mitään mukanaan kylpyyn. Japanissa sääntönä on, että hiukset eivät saa koskettaa kylpyvettä. Sama sääntö toki täälläkin oli, mutta sen toteutuminen varmistettiin kehottamalla kylpijää käyttämään suihkumyssyä. Minä olin radikaalin japanilainen ja kietaisin pikkupyyhkeen päähäni suihkumyssyn sijaan.

Kyllä vaan oli rentouttava kylpy. Kävin ryhmäni naisten kanssa ainoastaan ulkoilmakylvyssä, jossa tarjolla oli yksi kuuma ja yksi viileämpi allas. Viileämmässä altaassa oli lisäksi poreita. Hotellin toisessa kerroksessa olisi ollut tarjolla sisäkylpy, jos ei ulos saakka ollut jaksamista/halukkuutta.

Aamiainen oli tähänkin saakka hotelleissa ollut herkkua, mutta nyt oli kyllä niin monipuolinen, että olisi voinut mielellään isommankin brunssin siellä vetäistä. Kiinalaista, taiwanilaista, japanilaista, länsimaalaista… Paljon tuoreita hedelmiä. Nam!

Sitten matka jatkui kohti länsirannikkoa. Siitä lisää ensi kerralla!

Seuraa matkaa Instagramissa, Facebookissa ja YouTubessa.

6 Responses

  1. Hei Lotta, matka tuntuu tosi upealta! Aivan ihania kuvia. Mukavaa ja turvallista matkaa <3

  2. Te ootte nähneet ihan tosi paljon :) Ihana lukea näitä Taiwan-juttuja, ootte käyneet enemmän reissussa kun mä kävin siellä asuessani! Hualien kiinnosti varsinkin kovasti.

    • Taiwan on onneksi niin pieni, että sen lyhyelläkin matkalla kiertää helposti ympäri. Vaikka vieläkin jäi kyllä nähtävää… On se vaan upea saari! Yksi Aasian lemppareitani, ehdottomasti.

  3. Yap! Sansientai lohikäärmesillan ylitse olisi menty jos ois ollut aikaa! Näytin nuita kuvia kollegoille :)
    Ja kuumavesikylpy, aah! Monta päivää sen jälkeen iho oli kuin vauvan iho niin pehmeä olikin… :D

    • Mistä tulikin mieleen, että pitääpä lähipäivänä käydä täällä Japanissakin kylpemässä. Täällä on ollut aika viileitä päiviä, jolloin lämmin kylpy maistuu!

Leave a Reply