Hämeen linna – vankityrmiä ja oluen kulutusjuhlaa

Hämeen linna – vankityrmiä ja oluen kulutusjuhlaa

posted in: Suomi | 46

Yhteistyössä Hämeen linna

Hämeen linna vilahtaa ohitse aina junamatkalla Tampereelta Helsinkiin. Niin hieno linna, tuolla pitäisi käydä! Mutta sitten se unohtuu. Olen käynyt linnassa kylläkin kerran aiemmin, mutta siitä on jo yli kymmenen vuotta aikaa. Tuolta reissulta mieleen jäi se, kuinka keskiajalla juotiin paljon olutta ja kuinka linnan kierreportaat oli rakennettu siten, että ylhäältä käsin miekkailemalla oli helppo puolustaa, mutta alhaalta käsin oikealla kädellä oli vaikea miekkailla vastaan.

Lumisena talvipäivänä teimme päiväretken Tampereelta Hämeen linnaan.

Linna oli suurempi, hienompi ja mielenkiintoisempi kuin muistin.

Hämeen linna Hämeen linna Hämeen linna

Hämeen linnalla on pitkä historia. Linnan tarkasta perustamisajankohdasta ei ole varmaa tietoa, mutta se luultavasti perustettiin 1200-luvun lopulla. 1300-luvulla tuolloin yksikerroksiseen, harmaakivestä rakennettuun linnaan rakennettiin huoneita ja 1400-luvulla sitä korotettiin punatiilillä kaksikerroksiseksi. Myöhemmin tuliaseiden kehityksen myötä linnaan rakennettiin myös kaksi pyöreää tykkitornia. Välissä linna rappeutui ja toisinaan sitä myös korjattiin. 1700-luvulla linnaan rakennettiin vielä kolmas kerros, pääasiassa viljavarastoksi. Vuonna 1808 Hämeen linna antautui Venäjälle taistelutta. Tykkitornien historian aikana siellä olevia tykkejä ei itseasiassa laukaistu kertaakaan. Linnassa ja sitä ympäröivässä kehämuurissa toimi vankila vuosina 1837-1972.

Linnaa entisöitiin ja se avattiin yleisölle vuonna 1979. Linnan entisöiminen oli haastavaa, sillä sitä oli muutettu vuosisatojen saatossa niin moneen otteeseen. Aivan tarkasti ei tiedetä esimerkiksi tykkitornin kattorakenteesta ja entisöitäessä siinä päädyttiin käyttämään Turun linnassa käytettyä kattoarkkitehtuuria.

Hämeen linna

Pääsimme Hämeen linnan tarjoamana tutustumaan linnaan pintaa syvemmältä. Normaalisti yhdeksän euron sisäänpääsymaksun hintaan kuuluu useita kertoja päivässä järjestettävä yleisökierros, jonka lisäksi linnassa järjestetään lisämaksullisia erikoiskierroksia. Kolot ja kolkat -kierros vie yleensä yleisöltä suljetuille alueille. Pääsimme tutustumaan mm. tykkitornin pohjalle ja keskiaikaisiin tyrmiin sekä kulkemaan kapeita ja pimeitä portaikkoja pitkin ympäri linnaa.

Kuulimme tarinaa porttitorniin vangituista, noidiksi syytetyistä veljeksistä Esko ja Urbanus Niilonpojasta. Säilyneistä dokumenteista käy myös ilmi, että täällä olivat vangittuina myös kirjoihin lempinimillä kirjatut Pitkä Pelle, Heikki Rotta ja Maalin Murhaajatar. Yleensä vangit odottivat linnan tyrmissä rangaistustensa täytäntöönpanoa. Keskiajalla rangaistuksena saattoi olla sakko, ruumiinrangaistus tai kuolemantuomio. Esimerkiksi valehtelusta saatettiin leikata kieli irti.

Pimeisiin tyrmiin ja portaikkoihin pääseminen nosti tunnelmaa. Samalla tarinoiden kuuleminen sai mielikuvituksen laukkaamaan. Jo perusyleisökierroksellakin pääsee näkemään paljon ja suosittelenkin ehdottomasti osallistumaan opastetulle kierrokselle – tuolloin linnasta saa kaikista eniten irti. Oppaan kanssa linnassa kulkiessa saa paremman kuvan siitä, millaista elämä Hämeen linnassa on aikoinaan ollut.

Hämeen linna

Hämeen linnassa on myös kappeli, joka on suosittu paikka kesävihkimiselle. Pieneen kappeliin mahtuu vain läheisimmät, mutta voin kuvitella, että Hämeen linna on melkoisen tunnelmallinen miljöö viettää häitä.

Linnassa on myös vaihtuva näyttely. Tällä hetkellä avoinna on vain pysyvä perusnäyttely, mutta 28.4. alkaen aina joulukuun puoleenväliin saakka linnassa on nähtävillä Pyhät ja pakanat – ihmisyyden kuvia -näyttely.

Hämeen linna on avoinna kesäkaudella joka päivä ja talvikaudella tiistaista sunnuntaihin. Tarkemmat aukioloajat löydät täältä.

Videolta pääset kuulemaan lisää linnan historiasta ja näkemään myös linnan suljettuja osia. Kiitos Hämeen linnalle ja loistavalle oppaallemme Laura Tammiselle, että pääsimme näkemään linnan hyvinkin yksityiskohtaisesti.

Onko Hämeen linna tuttu?

Seuraa matkaa Instagramissa, Facebookissa ja YouTubessa.

46 Responses

  1. Mä niin tykkään linnoista! Täällä Tanskassa on lukuisia linnoja, ja ne on huomattavasti koristeellisempia kuin nämä meidän linnat, mutta onhan tässä Hämeen linnassakin jotain upeaa. En tiennytkään, että täällä on ollut vankila aina 70-luvulle saakka!

  2. Ihan samoja fiiliksiä! Olen aina Hämeen linnan nähdessäni ajatellut, että tuolla pitää käydä, mutta aina se unohtuu. Kiitos muistutuksesta! Nyt täytyy ihan oikeasti yrittää saada aikaiseksi. Pidin Turun linnastakin niin kovin, että uskon pitäväni myös tästä.

  3. Mä oon käynyt kerran Hämeen linnassa. Sinne tuli vihdoin lähdettyä toissavuoden syksyllä amerikkalaisen kaverin kanssa käymään. Mulla on sama juttu, että aina tuolla samalla junamatkalla linnaa on tullut ihmeteltyä. Sen lisäksi oon käynyt muutaman kerran festaroimassa ihan tuolla linnan kupeessa, mutta kerrankin oli “oikea syy” mennä käymään.

    Me oltiin muistaakseni lokakuussa tuolla, eikä ainakaan meille ollut mitään opastusta tarjolla. Omin päin sitten kierrettiin ja paikasta jäi valitettavasti aika vaisu kuva. Ei ihan 9 euron arvoista ollut. Näemmä pitäisi joskus sijoittaa vaikka tuohon lisämaksulliseen kierrokseen, saisin varmasti siten paikasta paljon enemmän irti.

    • Onpa harmi ettei tarjottu kierrosta. Kyllä tuolla noita kuitenkin nettisivujen mukaan on aika hyvinkin (voisko olla, että olitte vasta iltapäivällä liikkeellä?):

      Talviaikana 15.8.-31.5. yleisöopastukset
      arkisin suomeksi klo 10, 11, 13, 14 ja 15, muut kielet varauksesta
      viikonloppuisin suomeksi klo 11, 12, 14 ja 15, muut kielet varauksesta

      Yleisöopastukset linnassa kestävät noin 45 min ja alkavat Hämeen linnan museokaupasta.
      Ei ennakkovarausta. Ei tarkoitettu ryhmille. Yleisöopastukset sisältyvät pääsylipun hintaan 9 / 7 / 4,50 €.

  4. Jonkun legendan mukaan Birger Jaarlin tyttär Sunneva kummittelee linnassa. Sunneva oli rakastunut hämäläiseen talonpoikaan, mutta isä ei ollut mielissään tyttärensä valinnasta. Niinpä tytär lukittiin porttitornin alapuolella olevaan huoneeseen, missä hän kuoli. Itse en usko tuohon, koska Sunneva seikkailee Kaari Utrion kirjoissa yli 700 sivun verran varsin hehkeänä ja hengissäolevana :D

  5. Opastetut kierrokset ovat kyllä todella kiinnostavia tällaisissa paikoissa. Minulle on aikanaan lapsena tuumattu Turun Linnassa että eiköhän ne kysymykset jo riitä :)

  6. Hämeen linna on tuttu. Mutta käynnistä jo muutama vuosi. Muistan, että siellä oli lähistöllä kahvila, mistä sai hyvät munkit.

  7. Suomesta mulla on käytynä vain Turun linna, joten Hämeeseenkin pitäisi joskus päästä tutustumaan. Linnoissa on jotain superkiehtovaa ja mystistä. Ja kuten sanoit, opastetuilla kierroksilla näistä saa paljon enemmän irti.

  8. Kirjoitinkohan jo aiemminkin, että kiva lukea näitä sinun Suomi-vinkkejä nyt! En ole käynyt Hämeen linnassa, vaikka se usein onkin silmien ohi vilahtanut juuri junassa istuessa. Tuli mieleen Turun linna, jossa tuli käytyä lähes perätysten kahdesti, se oli niin mielenkiintoinen. Hämeenkin linna siis listalle!

  9. Hämeen linna on ihana! Suomen linnoista parhaimpia, ja siellä jos missä, alkaa mielikuvitus laukkaamaan…
    Näkymät linnan alueelta Vanajavedelle ovat kesäisin varsin miellyttävät!

  10. Hämeen linnassa olen käynyt kerran, taitaa olla lähes 30 v sitten, joten pientä päivitystä ehkä tarvittaisiin. Turun linna on sitäkin tutumpi ja näyttää kyllä aika samannäköiseltä.

  11. Mä kans aina linnan junan ikkunasta nähdessäni muistan, että ainiin tuollakin haluaisin käydä, mutta eipä ole vielä tullut mentyä. Tämän jutun perusteella täytyy päästä kyllä opastetulle kierrokselle sitten kun lopulta saan retken järjestettyä!

  12. Kuten facebookkiin kommentoinkin, itsellä on kanssa Suomen linnojen kierros menossa. Turun linna oli vuorossa ensimmäisenä, ja se oli niin upea, että muut taitavat olla vähän pettymyksiä sen jälkeen. Ensi viikolla on blogiin tulossa juttu siitä vihdoin. Hämeen linna oli tosiaan aika vaisu ilmestys sen rinnalla, mutta olet saanut tosi hyvän jutun ja hienot kuvat siitä aikaan. Itsekkin oli tarkoitus tehdä linnasta juttu, mutta en oikein inspiroitunut. Hyvä niin, sinun juttusi on niin hyvä!Nyt voikin jälkiviisaana todeta, että olisi pitänyt ottaa opastus :)

    • Opastus teki kierroksesta kyllä ehdottomasti mielenkiintoisemman kuin päättömästi linnassa ihmetteleminen. Turun linnaankin on ehdottomasti saatava kierros. :-)

  13. Eipähän tarvitse kuunnella tuollaista musiikkia enää, jos korvat leikataan irti. Kun noita rangaistuksia miettii, niin taitaa selvitä, mikseivät hämäläiset ollet kovin innostuneita linnaa puolustamaan. Hämäläiset ovat kyllä omanlaisiaan. Tuossahan on Sääksmäellä sitten meikäläisten linnavuori eli Rapola, jossa potkittiin niin ruotsalaisia kuin venäläisiä pois pitkään, joten näille valloittajille ei varmaan sydän sykkinyt kovinkaan lämpöisesti.
    Punatiilen takia linna ei näytä “oikealta linnalta”, mutta kävipä kerran niin, että olin junassa tulossa Tampesterista päin ja mulle soitettiin ja kysyttiin, missä minä olen ja sanoin, etten tiedä, ehkä Iittalassa, annas olla, kun katson ulos ikkunasta. Sitten tuli ikkunaan Hämeen linna ja mä sanoin: “no, ei tuo ainakaan lasitehtaalta näytä!” ja koko junavaunu nauroi mun toteamukselleni.

  14. Ha haa … tuttu on, muttei erityisen historiaa kunnioittavassa (?) mielessä. Linnaahan on jo pitempään vuokrattu yrityksille erilaisiin tilaisuuksiin ja olen itsekin ollut siellä kait parikin kertaa jossain kick-off -tilaisuuksissa tai muista team building -kuvioissa. Etenkin 80-luvulla ne taisivat kyllä mennä tuon oluen (tai viinin tai viinan) kulutusjuhlien puolelle, nykyaikanakin.

  15. Tampereen ja Helsingin välille eksyy niin harvoin, että Hämeen linnakin on tainnut jäädä koluamatta. Muistan käyneeni lapsena Olavinlinnassa ja tietysti Turun linnassa, mutta en täällä. Hienon näköinenhän se on, voisi hyvinkin joskus poiketa!

    • Olavinlinnassa olen joskus tosi kauan aikaa sitten käynyt ja Turun linna on vielä käymättä, mutta tilanne on korjattava mahdollisimman pian! :-)

  16. Hämeenlinnasta tuttua onkin lähinnä vain tuo linna. Omat linnamuistot heräsivätkin tämän postauksen myötä henkiin. Minun kokemus on hieman erilainen kuin monella muulla, siitä todiste täällä: https://www.youtube.com/watch?v=FYrvnxLsY48 :)

  17. Amerikkalainen mieheni rakastaa linnoja joten vein hänet Hämeen linnaan joskus viisi vuotta sitten. Se oli itsellenikin ensimmäinen kerta kyseisessä paikassa. Linna on upea ulospäin, mutta valitettavasti minulle ei jäänyt oikeen mitään mieleen sisältä. Paisti virkailija joka tuntui ihmettelevän, että joku muukin kuin kokousvieraat ilmestyy paikalle, ja Hämeenlinnan historiasta kertova näyttely. Silloin ei ollut tarjolla opastettuja kierroksia, siitä olisikin ehkä saanut vähän enemmän irti. Hyvä jos ovat hoksanneet kehittää vähän matkailuakin linnan ympärille, olin vähän hämilläni tuolloin, ettei siellä tunnuttu välittävän yksittäisistä turisteista.

  18. Hämeen linna on todellakin sellainen joka vaan aina vilahtaa ohi välillä Tampere-Helsinki-Tampere. Oon monta kertaa miettinyt että tuolla pitäisi käydä, kiva että kävit niin sain vähän esimakua miltä linna näyttää ja tuntuu.

  19. Onpa hieno! Ei ollut ollenkaan tuttu ennen tätä. Ehdottomasti täytyy joskus Suomen matkalla käydä!

  20. Mielenkiintoista ja kivoja kuvia! Pitääkin laittaa listalle kotimaanmatkailukohteeksi :)

  21. Näyttää hämärästi tutulta joten voipi olla että olenkin yllätyksekseni tuolla käynyt :-)

  22. Voi ei, taas kohde, joka on niin lähellä ja silti käymättä. Täytynee hypätä joskus junasta Hämeenlinnassa ja korjata tämäkin puute!

  23. Teidän videot on tosi ammattitaitoisesti tehtyjä – ja ennen kaikkea hauskoja :D Mäkin olen käynyt Hämeen linnassa viimeksi vajaat kymmenen vuotta sitten, mutta pitäisi ehdottomasti mennä kesällä uudestaan!

Leave a Reply to Anna | Muuttolintu.com Peruuta vastaus