Kesä japanilaisessa perheessä

Sateinen syyspäivä vie ajatukset muistoihin. Välillä on mukava lueskella vanhoja matkakertomuksia ja noina hetkinä sitä todellakin osaa arvostaa sitä, että on tullut blogia kirjoiteltua jo vuosia. Monet kommellukset ja ilon hetket olisivat muuten saattaneet kadota mielen syvyyksiin.

Palataanpa ajassa reilut kuusi vuotta taaksepäin kesään 2008. Tuolloin Lotta 21v asui ensimmäistä kertaa Japanissa. Olin matkustanut Japaniin kavereiden kanssa jo kaksi kertaa aiemmin, mutta tällä kertaa nousin lentokoneeseen yksin. Edellisenä kesänä tekemällämme Japanin matkalla olin saanut kuulla mahdollisuudesta viettää kesä kielikoulussa ja isäntäperheessä Kiotossa. Valmistelin matkaa vuoden ja odotin innolla isäntäperhetietoja, jotka sain noin kuukautta ennen kielikoulumatkaani.

Heinäkuun alussa saavuin kostean kuumaan Kiotoon. Kielikoululla tapasin muita kesäkurssille ilmoittautuneita ja odotimme jännittyneinä sitä hetkeä, kun isäntäperheemme meitä tulisi noutamaan. Lopulta iloinen ja nuorekas päälle kuusikymppinen isäntäperheeni äiti tuli minut hakemaan ja matkasimme metrolla Kioton laitamille, vuoren toiselle puolelle Yamashinan kaupunginosaan.

Perille päästyäni selvisi, että perheellä oli kaksi asuntoa muutaman minuutin kävelymatkan päässä toisistaan. Äiti ja isä asuivat toisessa ja isäntäperheeni sisko, kolmekymppinen Yukiko, toisessa. Minä tulisin asumaan Yukikon kanssa tässä ihanassa japanilaistyylisessä asunnossa. Huoneessani oli pehmeä tatamilattia, kirjoituspöytä, liukuovet ja kaapista iltaisin lattialle levitettävä futon-patja. Olin ihan haltijoissani.

Illallisen ja aamiaisen nautimme, äidin valmistamana, äidin ja isän kotona. Isää näin harvoin, sillä vaikka hän olikin jo eläkkeellä, teki hän silti töitä. Lisäksi hän oli erittäin ujo. Istuimmekin yleensä aamiais- ja illallispöydän ääreen kolmisin.

Aamiaisella oli yleensä tarjolla paputahnapohjaista kasvismisokeittoa, riisiä ja venyviä nattō-papuja. Joskus tarjolla oli myös jugurttia ja hedelmiä tai paahtoleipää. Isäntäperheeni äiti on buddhalainen kasvissyöjä (kasvisruokavalio jonka lisänä kalaa), joten ruoka oli kasvispainotteista. Joskus tarjolla oli myös liharuokaa. Yleensä söimme illallista keittiönpöydän ääressä, mutta toisinaan myös olohuoneessa matalan pöydän ääressä lattialla istuen.

Arkisin kävin koulua ja vietin aikaa koulukavereiden kanssa myös koulun jälkeen, yleensä karaokessa, pelihalleissa tai nähtävyyksiä katsellen. Perjantai-iltaisin istahdimme piknikille ja kaljoittelemaan muiden paikallisten nuorten tapaan Kamogawa-joen rannalle.

Viikonloppuisin vietin aikaa isäntäperheeni kanssa. Välillä Yukikon kanssa kaksin, äidin kanssa kaksin tai sitten kolmisin. Yukikon kanssa kävimme mm. klassisessa konsertissa, patikoimassa vuorilla ja katselemassa nähtävyyksiä. Kolmisin vierailimme parissa matsurissa, eli kesäfestivaalilla. Äidin kanssa patikoimme kaksin vuorilla, aivan upeissa paikoissa. Äiti vei minut myös ystävänsä luokse opiskelemaan teetaidetta.

Naapurustossamme asui paljon lapsia, joihin törmäsin monesti koulusta kotiin tullessa. Lapset tulivat monesti juttusilleni ja höpötimme pitkät pätkät heitä kiinnostavista aiheista, kuten Pokemonista tai mutakakkujen tekemisestä. Tuolloin opin, että Pokemoneilla on eri nimet japaniksi kuin suomeksi/englanniksi ja yhteisen pokemon-kielen löytäminen otti aikansa.

Asuin isäntäperheen luona kuukauden ajan ja tuona aikana opin erittäin paljon japanilaisesta kulttuurista ja kielestä, erityisesti ihanasta Kioton murteesta. Tänä päivänä oma japanin kieleni on sekoitus standardijapania ja Kioton murretta. Yleensä se Kioton murre nousee vahvemmin esiin erityisesti isäntäperheen kanssa keskusteltaessa. Tänäkin päivänä tapaan yleensä vähintään isäntäperheeni siskon, joka muuten meni kuukausi sitten naimisiin(!), kun vierailen Kiotossa.

Kokemus oli uskomattoman ihana ja rakastuin tuolloin Japaniin yhä enemmän. Sille tielle on jääty, eikä Japanista (ja Kiotosta) voi saada tarpeekseen.