Pilviverhon takana

Pilviverhon takana

posted in: Japani | 10

Sanotaan, että Japanin korkein vuori Fuji peittää itsensä pilviverhoon, kun komea mies katsoo sitä. Keskimäärin noin viisi päivää viikosta Fujia on vaikea nähdä pilviverhon takaa. Onkin siis tuurista kiinni, näkeekö tätä upeaa vuorta lainkaan, vaikka sen juurella useamman päivän viettäisi. Parhaat mahdollisuudet nähdä vuori koko komeudessaan on auringonnousun ja auringonlaskun aikaan.

Me matkasimme Tokiosta kohti Fuji-vuoren viidettä asemaa 2 300 metrin korkeuteen vuoren rinteelle. Tänne saakka pääsee autolla, mutta siitä on jatkettava matkaa jalan, mikäli haluaa vuoren 3 776 metriä korkean huipun valloittaa. Tähän aikaan syksystä kiipeäminen huipulle ei kuitenkaan ole sallittua, sillä huippu on jo peittynyt lumeen. Virallinen kiipeilykausi on heinä-elokuussa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lämpötila viidennellä asemalla on keskimäärin kymmenen astetta kylmempi kuin vuoren juurella. Tänä marraskuisena päivänä lämpötila oli 4 astetta plussan puolella ja tuuli oli jäätävä. Pilviverho oli peittänyt maisemat allamme ja yllämme, kuten suurimman osan ajasta. Lunta ei ollut tälle korkeudelle vielä satanut, mutta nyt vain muutamaa viikkoa myöhemmin viides asema on jo suljettu talveksi ja se avautuu jälleen huhtikuun tienoilla kevään edetessä.

Mitä viidennellä asemalla voi sitten tehdä, jos maisemat eivät upeana avaudukaan? Tänne 2 300 metrin korkeuteen on rakennettu useita ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä sekä pieni pyhäkköalue. Paljon oli turisteja liikenteessä tänäkin päivänä ja matkamuistomyymälöissä tuntuu kauppa käyvän. Onneksi myymälöissä oli lämmin ja niihin pääsi hetkeksi pakoon jäätävää tuulta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Fuji-vuorelta jatkoimme lounaan kautta matkaa Hakoneen, läheiselle kuumista lähteistä tunnetulle alueelle. Kuumiin lähteisiin emme tällä kertaa kuitenkaan pulahtaneet, vaan vierailimme Ōwakudani-nimisessä laaksossa noin kilometrin korkeudessa. Suomeksi Ōwakudani tarkoittaa suurta kiehuvaa laaksoa. Laaksossa voi nähdä vuoren uumenista nousevia höyrypatsaita ja kirkkaalla säällä tänne näkyy myös Fuji-vuori.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sää oli täälläkin pilvinen. Oli vaikeaa välillä erottaa, mihin pilvet loppuivat ja mistä höyrypatsaat alkoivat. Tuuli oli myös vielä kovempi kuin Fuji-vuoren rinteillä. Välillä tuntui ihan oikeasti siltä, että kohta lennän pois vuorelta.

Ōwakudaniin pääsee kulkemaan autolla tai kondolihissillä. Paikka on tunnettu kuumissa rikkipitoisissa lähteissä keitetyistä kananmunista. Kananmunia keitetään kuumassa lähteessä tunnin ajan, jolloin niiden kuori muuttuu mustaksi. Sanotaan, että yhden munan syötyäsi elinikäsi pitenee seitemän vuotta. Kahdesta munasta elinikä kohoaa puolestaan kymmenellä vuodella. Kolmas muna puolestaan… No, sitten tulee jo paha olo.

Vaan eipä täältäkään laaksosta Fuji-vuori pilviverhon takaa näyttäytynyt.

Lähdimme ajelemaan kohti Mishima-nimistä asemaa, josta hyppäisimme illan tullen luotijunan kyytiin matkaten kohti Kiotoa. Kohti asemaa ajellessamme aurinko alkoi jo laskea kun yhtäkkiä… Fuji-vuori paljasti itsensä pilviverhon takaa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Voi kuinka upeana lumihuippuinen vuori meille näyttäytyi. Hyvää kannatti selkeästi odottaa. Kyllä nyt saimme tyytyväisin mielin jättää tämän alueen taaksemme.

Juna-asemaltakin näimme mainoskylttien takaa vielä Fujin koko komeudessaan. Sitten oli aika matkata kohti Kiotoa. Heihei, Fuji. Toivottavasti taas ensi kerralla nähdään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

10 Responses

  1. Niinkuin olisi omia Islannin kuvia katsoisi japanilaisin efektein! Mahtavaa että vulkanismi näkyy niin selvästi Fujillakin. Ihmeellistä miten niin suuri määrä porukkaa voi asua yhteisymmärryksessä niin epävakaassa maassa. Niin mielenkiintoista. Tuolla olisi mielenkiintoista käydä. Poikaystävä ei ole kiinnostunut Japanista kovinkaan, mutta jos sen veisikin kaupunkien sijasta vuorille saattaisi pää kääntyä :)

    • Mulla on kyllä just sellanen mielikuva Islannista, että siellä on tällaista maisemaa! Pakko käydä sielläkin, mutta mielellään kesällä… :-)

  2. Ihanaa, että fuji paljasti itsensä teille sitten lopulta. :)
    Ootko maistanut siis niitä rikkimunia? :D Mä en varmaan kokeilis…

  3. Upeat maisemat kieltämättä ja hauska nähdä kerrankin kuvia, joissa Fujin ympäristö (esim tuo viimeinen kuva) näkyy kunnolla! :)

    • Heh, mä aattelin, et toi vika kuva on vähän hassu, kun siinä on noita mainoskylttejä sun muuta edessä. Mut hyvä jos olikin mielenkiintoinen! (-:

  4. Nyt tosiaan ymmärrän, miksi sanoit, että “onpas Fujilla satanut nopeasti lunta” yms., koska se kuvassani näkynyt lumipeite oli selvästi laajempi kuin sinun kuvissasi :O. Mutta hieno paikka tämäkin :)! Oletko itse kiivennyt huipulle asti?

    • Heh, joo! Tosi paljon enemmän niissä sinun kuvissasi lunta. Äkkiä se talvi aina tulee.

    • Ja niin, olen kiivennyt huipulle! :-) Näin auringonnousun huipulta ja se oli kyllä kauneinta ikinä. Rankka kokemus, mutta todellakin tekemisen arvoinen!

    • Vau! Tuohan on se monien tavoittelema juttu, että juuri se auringonnousu näkyy sieltä :). Olen itsekin harkinnut tuota, mutten ole täysin varma haluanko sitä tarpeeksi. Aika näyttää. Mutta varmasti aivan mieletön kokemus ja taatusti sen arvoista!

Leave a Reply