Louisiana. Monelle tulee osavaltiosta varmasti mieleen hurrikaani Katrina ja sen tuhot. Alligaattorit ja suot. Etelän vieraanvaraisuus ja sielunruoka. Noin puolet osavaltion pinta-alasta on suota tai tulvamaata ja mm. New Orleansin kaupunki on kokonaan merenpinnan alapuolella. Vaikka tiesin kyseessä olevan veden peittämä osavaltio, yllätyin silti, kuinka paljon saimme ajaa veden päälle pilarien varaan rakennetuilla autoteillä.

Paljon oli muuttunut maisema sitten Monument Valleyn hiekan ja kuivuuden. Nyt ilma oli kostea ja ötökätkin olivat sen mukaisia. Ei enää torakoita ja skorpioneja, vaan hyttysiä ja hämähäkkejä. Sekä tulikärpäsiä!

Yövyimme ensimmäisen Louisianan yön leirintäalueella Lafayettessa. Koska Louisianassa pitää maistaa mausteista kreoli- ja cajun-ruokaa, oli illalliseksi luvassa sielua hivelevää herkkua. Leirintäalueemme lähellä sijaitsi Billy’s boudin & Cracklin -niminen take away -ravintola, josta lähdimme paikallisoppaan kanssa hakemaan boudin-makkaroita sillä välin, kun nuoret valmistivat leirissä riisiä ja papuja. Joku toinenkin niitä makkaroita halusi, sillä jonotimme tiskille tunnin verran. Jono kiersi koko kaupan läpi ja juuri ennen sulkemisaikaa saimme haluamamme. Kyseinen puoti on rankattu Yelpissä Lafayetten parhaaksi boudin-ravintolaksi. Eikä suotta.

Sanaa boudin voidaan käyttää ranskan kielessä kuvaamaan erilaisia makkaroita, mutta etelä-Louisianassa sillä tarkoitetaan nimenomaan cajun-keittiön mausteista, vaaleaa, makua täynnä olevaa makkarapötkylää. Makkara voidaan tehdä possusta, mutta myös jokiravusta. Lisukkeeksi tehdään yleensä papuja ja riisiä. Olin vähän skeptinen makkaraa kohtaan, sillä en muista, koska olisin syönyt hyvää makkaraa, vaikka aikoinaan possun liha toisinaan maistuikin. Tällä kertaa sain valita itselleni jokirapumakkaran. Taivaallista! Todellakin täynnä makua. Lempeän tulinen, pehmeän täyteläinen jokirapumakkara. Eikä possuversiokaan kuulemma yhtään sen hullumpi ollut. Todellista sielunruokaa.

Seuraavana päivänä matka jatkui kohti New Orleansia. Ennen sinne saapumista pysähdyimme kuitenkin alligaattorisafarilla.

Alligaattorisafarilla pääsimme suoajelulle näkemään upeaa luontoa. Suomalaisena suosta tulee mieleen räme ja pitkospuut, mutta täällä suolla voi mennä veneellä. Joka puolella on uimakieltoja ja alligaattorivaroitusmerkkejä. Alligaattoreita Louisianassa todellakin on ja mekin näimme kierroksen aikana niitä toistakymmentä.

Tämän kyseisen safarin eettisyydestä en ole ihan vakuuttunut. Vaikka alligaattorit eivät eläkään vankeudessa, syöttävät veneoppaat niille vaahtokarkkeja ja nakkeja, jotta ne tulisivat lähemmäs venettä ja matkailijoita. Osaavatkohan ne enää ollenkaan metsästää?

Paljon näkyi myös kilpikonnapyydyksiä. Kissakalojakin suolla pyydetään, samoin näitä alligaattoreita. Alligaattoreiden ja kilpikonnien metsästämiseen tarvitsee luvan ja niitä saa vain tietyn verran pyydystää. Kilpikonnia Louisianassa metsästetään ihan ruuaksi, samoin alligaattoreita, vaikka niiden lihaa ei tänä päivänä kovin usein paikallisten pöydässä näekään. Paikallisoppaamme kertoi, että yleensä alligaattorin lihaa ostavat enemmänkin ulkopaikkakuntalaiset eksoottisuuspäissään.

Suolla oli useita hökkeliasuntoja ja joitakin kalliimman puoleisen näköisiä residenssejä. Osan piha oli aidattu tiheällä aidalla, jotta alligaattorit eivät tule pihaan saakka. Monella roikkui kuistilla kilpikonnan kilpiä. Mielenkiintoinen ajelu, mutta mieluummin olisin jättänyt ne alligaattorit rauhaan.

Matka kävi veden päällä kulkevia teitä pitkin kohti New Orleansia. Jazzin kotikaupungista lisää ensi kerralla.