Vaikka maa jalkojen alla höyryää ja huippua ei näy, ylös on päästävä. Tältäkö Frodosta tuntui? Onneksi ei ihan yhtä pitkä reissu meillä kuitenkaan ollut – eikä yhtä painava taakka.
Tongariro Alpine Crossing on tunnettu 19,4 kilometrin mittainen patikkapolku, joka vie 1900 metrin korkeuteen tulivuorten päälle. Taupo-järveltä reitin alkupisteeseen pääsee autolla alle tunnissa. Monet matkaavat reitille upeiden maisemien vuoksi ja toiset jo sen takia, että näissä maisemissa on kuvattu Taru Sormusten Herrasta -leffojen Mordor– ja Mt. Doom -kohtauksia. Yllä olevassa kuvassa vievä polku vie Mt. Doomille. Tuon tuhkahiekkaisen vuoren huipullekin olisi voinut kiivetä, mutta siitä olisi tullut noin neljän tunnin lisäkeikka ja kengät täynnä mustaa hiekkaa. Päivä oli myös aika pilvinen, joten tämän paremmin emme vuorta päässeet näkemään.
Toisella puolella kuitenkin aukesi aika komea vuoristonäkymä.
Reitin voi kävellä päästä päähän ja hypätä toisessa päässä bussin kyytiin, joka vie takaisin aloituspisteelle ja omalle autolle. Bussikyyti maksaa kuitenkin 30 dollaria, joten jos hieman haluaa säästää, voi huipulta kääntyä takaisin samaan suuntaan, kuten me teimme. Reitin voi aloittaa kummasta pästä tahansa. Meidän valitsemastamme päädystä nousua tuli vähemmän, mutta se oli jyrkempää. Mangatepoposta Soda Springsille reitti on todella helppo ja kevyt, mutta sitten se matka vasta alkaa.
Ensimmäisen jyrkän nousun jälkeen maisema alla alkaa jo muistuttaa aika vahvasti Mordoria. Upeaa laavakiveä joka puolella. Tästä kohdin voi myös poiketa sille Mt. Doomille (oikealta nimeltään Mt. Ngauruhoe), mutta vuori tuntuu aika usein olevan pilvien peitossa, joten reitistä ei välttämättä hirveästi lisäarvoa saa. Meillä oli todella hyvä keli ja lyhythihaisella paidalla pystyi helposti kiivetä ylös asti. Alas tullessa päälle piti kuitenkin pukea kevyttä takkia.
Ennen viimeistä nousua on reitillä kellertävähiekkainen eteläinen kraatteri, joka höyryää jalkojen alla. Melkoiset voimat siellä jylläävät ja melkein on parempi olla ajattelematta, mitä kaikkea voisi tapahtua. Eläimiä täällä karussa maastossa ei elä, paitsi ilmeisesti neonvihreitä hämähäkkejä.
Viimeinen nousu on melko rankka, mutta huiputuskuume on melkoinen, joten sen aika tahdilla pystyi kuitenkin ylös saakka vetämään. Ylhäällä odotti palkinto.
Huipulla oleva punainen kraatteri on upea. Kirkkaalla kelillä täältä näkee pitkälle ja halutessaan punaisen kraaterinkin pysyy kiertää. Omiin silmiini se näytti kuitenkin vähän turhan hurjalta menolta ja polku turhan kapealta. Ei olisi kiva pudota laavakiven repimäksi kraatteriin.
Huipun toisella puolella näkyy upeanväriset lammet. Näinkin karusta maastosta löytyy kauniita värejä. Kyllä se luonto on ihmeellinen.
Takaisin tullessa viimeinen tasainen pätkä tuntui loputtoman pitkältä, mutta lopulta se campervan siellä parkkiksella kuitenkin häämötti.
Erittäin hieno patikkareitti, jota suosittelen hyvällä kelillä varauksetta kaikille perushyväkuntoisille. Tarpeeksi vettä, naposteltavaa ja lämmintä vaatetta mukaan sekä tarpeeksi aikaa ennen pimeän tuloa.
Käy myös lukemassa vuoden takainen Siveltimellä-blogin Sannan kokemus samaiselta reitiltä.
9 Responses
Tanja/Levoton Matkailija
Mua niin harmittaa etten omalla Uuden-Seelannin matkalla tehnyt Tongariro Crossingia. On noi maisemta vaan niin upeita! Ekalla reissulla ei oikein ollut tuolle aikaa, vaikka kaksi kuukautta Uudessa-Seelannissa olin. Mutta ehdottomasti ensi kerralla Tongariro Crossing kutsuu! :) Ja näin Taru Sormusten Herrasta fanina Tongariro Crossing on melkeintä must-juttu.
Lotta Watia | Unagidon
Tää on kyllä ihan huippu patikka, kannattaa ensi kerralla ehdottomasti se tehdä! :-)
Laura R. | RIMMA + LAURA -matkablogi
Toivottavasti et pistä pahaksesi, jos linkkaan meidän kahden vuoden takaisen vaelluksen tunnelmat tähän? :) Meille sattui tosi kirkas keli ja kiivettiin ihan sinne Mt. Doomin/Ngauruhoen huipulle saakka. Oli kyllä aika tiukka setti haikata koko reitti ja siihen päälle vielä sen vuoren huiputus, mutta ikinä ei oo mikään vaellus ollut niin upea ja fiilis niin käsittämätön kuin tuon tehtyään! Vieläkin muistelen tuota maisemaa haikeudella, toivottavasti päästään joskus takaisin! http://rimmalaura.com/2014/01/17/tongariro-alpine-crossing/
Hyvä ilma näytti osuneen teillekin, kun teepparilla pärjäsi ja sinistä taivastakin vähän näkyi. Tuolla on niin tuurista kiinni, että pääseekö koko reittiä aina edes kiertämään kun sää saattaa muuttua niin nopeasti! Ihanaa että pääsitte kokemaan tuon! :)
Lotta Watia | Unagidon
Kiitos linkkauksesta Laura! Näitä sun postauksia kahlasinkin jo tuossa vuosi sitten, mutta nyt kun yritin niitä ennen reissua uudelleen etsiä, niin en löytänyt blogimuutoksesta johtuen. Mut kiva lueskella nyt taas. :-)
Milla - Pingviinimatkat
Uuden-Seelannin maisemia voittaneita ei kyllä ole! Niin upeat värit on näissäkin sinun kuvissa. Helppo uskoa, että kelpaisi haikkailla :)
Lotta Watia | Unagidon
Kelpasi todellakin! Uuden-Seelannin luonto on niin monipuolinen ja upea. Ehdottomasti vielä joskus uudelleen.
Piritta Timonen
Kysymys: kuinka kauan teillä meni aikaa koko seikkailussa kun palasitte takaisin samoja jälkiä? Täällä vasta suunnitellaan ens tammikuun reissua :)
Lotta | Watia.fi
Moikka Piritta! Erinomainen kysymys ja täytyy sanoa, että tarkalleen en tuota aikaa kyllä muista. Aamulla lähdettiin ja iltapäivällä oltiin takaisin. Varmaan jotain 8-10 tuntia kaiken kaikkiaan olisi ehkä turvallinen arvio. Nousu on aika hidasta varsinkin matkan loppupäässä, kun maasto on todella jyrkkää. Kannattaa lähteä!
Maisemaonnellinen Johanna
Ollaan joulukuu Uudessa-Seelannissa, ja tämä on listalla. Antti linkitti tuonne Facen “Päiväpatikoimassa maailmalla” -ryhmään, ja luin ahnaasti tämän jutun.
Missä kuussa haikkasitte tuon? Oliko niin, että kun kävelitte noin päin, oli vastaantulijoita enemmän kuin samaan suuntaan menijöitä? Tuli mieleeni Norjan parikymmenkilsainen ja ison korkeuseron Besseggen, jolla oli niin paljon menijöitä, että jyrkissä paikoissa eteneminen pysähtyi välillä minuuteiksi. Tuo taitaa olla suosiossaan ihan samaa luokkaa, joten “vastakarvaan kulkeminen voisi olla hyvä vaihtoehto.